Noni
taas kulunu jonkin aikaa siis tosi pitkä aika viimeisestä postauksesta, enkä
voi nyt sanoo että ’’kun koulu’’ jne. Vaan ihan saamattomuutta ja ei oo ollu
motia kirjottaa nyt lähi aikoina siksikään, koska pohjat on ollut jäässä joten
ite, kun oon käyny vuokraamassa niin ei
oo voinu muutakun käyntiä mennä ja ehkä vähän ravia.
Oltiin tän viikon maanantaina
Oililla Jessican kanssa ja lähdettiin
maastoon mukana yksi shettis jolla oli pikkasen virtaa. Sillon pääsin itekkin
varmaan melkein kuukauden tauon jälkeen laukkaan kunnolla. Mutta ennen sitä kertomusta kerron vähän, kun
käytiin vuokraamassa taas kahta hevosta yhdellä tallilla jossa yleensäkin vuokraamassa
ollaan käyty.
Mentiin siis tallille joskus
varmaan 11 aikaan tai puol 11. Siellä sitten melki heti haettiin hepat ja
alettiin laittaan valmiiks. Oli satanu koko viime yön lunta ja tietenkin
ihanasti tuli tilsoja. Kummallakaan hepoista ei viä ollu hokkeja ja vaan hepal
jolla Jessica meni niin oli tilsakumit. No siitä sitten kyllä laitettiin öljyä
kaviohin ettei olis lumi tarttunu niin hyvin, mutta kyllä se kuitenkin tarttu.
Pystyttiin kuitenkin menemään hyvin. kun muodostu sen verran hyvä ura yhdelle
kentän sivulle, että päästiin ihan laukkaamaankin.
Kun oli hepat ratsastettu mentiin
talliin ja otettiin vaan suitset pois ja vietiin hepat tarhaan, mentiin siis
ilman satulaa. Siivoiltiin karsinoita ja istuttiin heinäpaaleilla :D Saatiin
kyllä tehtävääkin, kun pakattiin iltaheiniä ja jaettiin kaikille hepoille
päiväheinät. Myös kuljeteltiin heppoja tarhasta talliin ja tallista tarhaan.
Tallilla vaan aika kulu ei ees oikeen muista mitä tehtiin kuhan vaan
hengailtiin siellä:D Ennen lähtöä istuttiin loimet päällä pihalla katsomassa
tuntia.
Tallilla meni joku 8h oli vähän poikki kyllä sen jälkeen kun en
ainakaan ite ollut paljoa nukkunu yöllä:D Tässä vielä jokunen kuva siltä
päivältä ja joo olin tietenkin laittanut automaatti tarkennuksen pois ja
kuvaaja vain äkkiä napsi kuvat ja tarkennushan näissä on jossain ihan ties
missä, mutta toisaalta kun on valkoinen tausta ja kaukaa noi kuvat niin ihan
kivoja noista tuli kuitenkin vähän vaan omalaatusia. 
’’Moi Kamu’’ Onhan tää aika söpö kuva
:3
’’nonii jos kerran
ollaan nätisti nii päästääks syömää’’
’’Tilanne
kuva :D’’
Sitten siittä tän viikon ratsastuksesta! ei valitettavasti
oo kuvia, kun oli tosiaan se shettis mukana jolla oli melko paljon virtaa niin
ei tajunnu ottaa puhelinta käteen, kamera ei ees ollut mukana.
Päätettiin siis extemporena lähtee tallille ja ilmotettiin
yöllä että mennään :D no mentiin sitten n. 14-15 aikaan tallille kai ja
haettiin Oili ja se shettis vaan äkkiä ja laitoin Oilin valmiiks, shettikselle ny ei
mitään tarvinnu tehä kun ihan vaan talus poniks tuli mukaan. Lähettiin sitten
siittä maastoon ja löydettiin kiva melko tasanen suora jossa sitten ravasin ja
laukkasin, oli aika tuulinen keli niin katoin vähän miten se menee niin ties
jessica varautua vaikka ei se ikinä mitään teekkään.
Jessica sitten
odotteli ponskin kanssa kun ravasin ja laukkasin jonkun aikaa. Laukka meni tosi
hyvin ja ravi myös. Sitten hyppäsin alas ja Jessica meni selkään ja laukkas ja
ravas, myös Jessicallakin se meni tosi hyvin, mutta se ei halunnut kääntyä
toiseen suuntaan ja jouduin taluttaen kääntään sen, meinas nimittäin peruuttaa
ojaan:D
Sitten kun pimeys alko laskeutuu lähettiin kohti tallia
Jessica ratsasti ja mä talutin ponskin. Vietiin shettis tarhaan ja
ratsastettiin vielä pihassa hetki ilman satulaa. Laukkasin ja ravasin pysyin
molemmissa selässäkin myös ilman käsiä tai no kyllä laukassa pysyy, mutta
ravissakin pysyin mikä oli yllätys mulle:D Jessica meni selkään myös ja sitten
vaan meni käyntiä, kun ei taaskaan kääntynyt toiseen suuntaan siis tallista poispäin
no kävelin sitten siinä mukana ja menin ite vielä selkään ja menin käännöksiä
Oilille jääny sellanen olo, että ikinä ei tarvis kääntyä tallista poispäin, mullakin se vähän
takkus vastaan, mutta kun tajus etten anna periks niin kyllähän ne onnistu:D
Jessica oli menny jo talliin ja menin hetken päästä perässä.
Purin hepan ja venytin herkuilla ennen kuin vein tarhaan. Lanitettiin tallissa
jokunen aika ja haettiin kaikki hepot sisälle. Just silloin sopivasti tuli
kyyti kotiin ja lähdettiin sitten takasin meille. Sillon tallilla meni vaan
3,5h, mutta ottaa huomioon, että siellä tallilla on vaan kolme heppaa niin ei
kauheesti tekemistä oo. Siivottiin myös jossain välissä kaikki karsinat.
Toivottavasti jaksoitte lukea ja
toivottavasti tykkäsitteJ
Ps: jatkossa saatte varmaan
jotain maastovideoita tai vastaavaa ja varmaan tallikoosteitakin nimittäin
menen huomenna tai
maanantaina ostamaan action kameran jonka sitten saa kypäräänkin kiinni :D Joten
toivotaan, että heti kun ens kerralla meen niin muistan kameran mukaan niin saatte
jotain video matskuukin. Yksin kun ratsastaa on nimittäin vähän vaikee
kuvata niin kypärään kiinnitettävä on
ihan kiva.
T:Tia